Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

kaikki tarpeellinen

 

Dajan ♦ Secon ♦ Yuman ♦ Laumattomat

 

ympäristöstä



Alue 1 tutuksi » Secon reviiri, puolet tuosta on ikitalven alueella. Ikitalvessa sataa lunta taukoamatta, niukka määrä saalistettavaa. Ikitalven keskiosassa sijaitsee kolme lukemattoman suurta vuorta, niitä kutsutaan sumuvuoriksi - vuoret sekä kallioinen lähiympäristö aina usvapilvien peittämänä. Jyrkkien louhoksien ja notkojen vuoksi vuoret ovatkin vaarallinen alue. Ankea ikitalvi kätkee kuitenkin maailmamme suurimman järven, siitä taas on apua nälkää näkeville. Alueeseen kuuluu myös suuri osa havumetsää joka vuorostaan taas onkin ihanteellinen paikka asua, niin runsaan riistaprosentin kuin turvallisen ympäristönsä vuoksi. Seconin reviirille kuuluu myös pieni osa kaikuluolia sekä avaraniittyä. Seconin reviirillä leiri sijaitsee keskellä havumetsää, lähellä kaikuluolia. 

Alue 2 tutuksi » Yumanin reviiriä, tämä ympäristö on harvinaisen rauhallinen ja selkeä. Suurimman osan reviiristä peittää värikäs lehtimetsä, pesäpaikkoja ja suojia lehtimetsästä on vaikea löytää, mutta sen kauneus ja rauhallisuus mitätöi sen. Reviirin keskiosassa on muutaman kilometrin mittainen sademetsä, ilman läpivirtaavaa jokea kostea labyrinttimainen sademetsä olisi yllättävän tuskallinen paikka - esimerkiksi tappavan kuumuutensa vuoksi. Yumanin on reviireistä ainoa joka ei omista juuri paljoakaan havumetsää, mutta muut reviirit eivät omista niinkään suurta palaa avaraniittyä kuin tämä. Havumetsän menetys vaikeuttaa niin pesimistä kuten saalistamistakin, mutta peurat sekä muut suureläimen ovat hyvin harvinaisia ja niitä näkee ainoastaan avaraniityn lähettyvillä. Yumanin reviirillä leiri sijaitsee havumetsän sekä avaraniityn rajamailla. 

Alue 3 tutuksi » Dajanin reviiri on ehkä kaikista monipuolisin, alueelle mahtuu havumetsää todella paljon joten ainakaan ruuasta sekä piilopaikoista ei ole pulaa. Tuolla reviirillä asuvat tuskin tuntevat janoa, sillä alueella on niin järki kuin pitkä jokikin. Kuten järkevintä olisi, kannattaisi lauman sydän eli leiri sijoittaa jonnekkin havumetsän sekaan, mutta Dajanin edeltäjät suunnittelivat reviirinsä tarkoin ja raivasivat tiensä sademetsän keskelle. Lähes puolet Dajanista on sademetsää, metsä on hyvin suuri sekä sokkeloinen paikka - eikä eksyminen ole tabu. Sanotaan että leiriin on vain yksi tie.

Muut alueet » Vaikka kullakin laumalla on suuret sekä erityiset reviirinsä, jää elinpaikkoja myös laumattomille. Esimerkiksi alue 3 alapuolella sijaitsee todella suuri osa havumetsää, metsän läpi kulkee myös virtaava joki, jota seuraamalla pääsee uskomattomaan lehtimetsään. Jokea seuratessa saattaa törmätä sademetsään, sademetsän läpikuljettuasi saavutkin tuhkamaalle, joka on täysin oma paikkansa eikä siitä senttiäkään ole kenenkään reviiriä. Tuhkamaa onkin nimensä veroinen, sillä maa sekä taivas on täysin tuhkan peitossa eikä näkyvyys ole hyvä. Kyseisellä paikalla onkin erittäin huono mahdollisuus minkäänmoiseen saalistamiseen sillä riistaa ei ole lähelläkään - hyvällä tuurilla maalle on saattanut eksyä jokin. Tuon oikealla puolella on vähintäänkin yhtä suuri alue, nimittäin avaraniitty. Niityllä viihtyvät erityisesti suurriistaeläimet, mutta pitkälle kantautuvan avaruutensa vuoksi suojat sekä muut piilopaikat ovat nollillaan. On myös olemassa kaikuluolat, tuo alue on suuri ja vähintäänkin yhtä sokkeloinen kuin sademetsätkin. Luolien lähettyvillä viihtyy vaihtelevasti pientä saalistettavaa,  sekä luolien kolojen että tunneleiden ansiosta alue on asumiskelvollinen. 

Ikitalvi 

© lisenssi
Sademetsä

© lisenssi

© lisenssi

© lisenssi

© lisenssi

© lisenssi
  Havu & lehtimetsä  

© lisenssi

© lisenssi

© lisenssi 

 

 

 

©2017 Sudenkosketus - suntuubi.com